Kun en tajunnut aloittaa tätä blogin kirjoittamista aikaisemmin, on lienee syytä tehdä pientä pikakelausta siitä, kun tulin raskaaksi, tähän päivään. Eli:
Raskaus sujui melko hyvin, kaikki normaali- jutut, pahoinvointia oli ja sitten ei enää ollut. Selkävaivoja oli ja niin edelleen. Liikuin melko paljon ja olin odottavalla mielellä. Odotus palkittiin sitten toukokuun lopulla, kun Poiku syntyi pari viikkoa etukäteen. Oli kuulema nopea synnytys. Ja olihan se ensisynnyttäjälle nopea. Ja selvisin lähes ilman mömmöjä, ilokaasua kokeilin kyllä. En kyllä mitenkään yrittänyt selvitä ilman puudutuksia, mutta kun anestesialääkäri ei ollut saatavilla juuri kriittiseen aikaan ja sitten se olikin jo liian myöhäistä, niin minkäs teet. Olin kyllä hiljaa mielissäni siitä, että selvisin pelkän ilokaasun voimin. Vaikkakin vasten tahtoani.
Poiku osoittautui hyvin nopeasti varsin voimakastahtoiseksi pieneksi mieheksi. Jo ensimmäisessä neuvolassa täti ilmoitti lapseni olevan voimakastahtoinen. Ai. En ollut huomannut.
Vauva nukkui yöt hyvin ja kitisi illat ja joskus päivälläkin. Kun Poiku täytti kolme kuukautta alkoi kamala alamäki. Rotavirus -rokotteen tehoste ja joku lasajakirjoinen rokote yhdessä saivat aikaan ihan kamalan ripulireaktion. Paitsi. Ei se ole ripulia, kun vauvalla ei ole kuumetta. Eikä siinä vauvassa mitään vikaa ole, vaikka se kakkaa tunnin välein yötä päivää vihreää, todella löysää ulostetta. Neuvolasta neuvottiin syöttämään vauvaa. Minä syötin. Yötä päivää tunnin välein. Pahin aika kesti viikon-kaksi, noin kuukauden päästä oltiin tilanteessa, että saatoin syöttää noin kahden tunnin välein. Neuvolassa valitettiin, kun vauva oli päässyt laihtumaan. Onneksi viimeisestä rota- tehosteesta ei tullut niin pahoja oireita.
Ripulihomma (siis sehän ei ollut ripulia) teki kuitenkin sen, että lapseni oppi nukkumaan todella huonosti. Ihan missä vaan ja ihan milloin vaan. Poiku heräili pahimmillaan puolen tunnin välein yölläkin. Ja huusi sitten erinäisen ajan jos en antanut heti tissiä.
Välillä oli parempia öitä, välillä huonompia. Parhaimmillaan olen tähän mennessä saanut nukkua neljä tuntia putkeen. Joskus silloin kun Poiku oli alle kolmikuinen. Kolmen kuukauden jälkeen olen saanut pari kertaa nukkua kolme tuntia putkeen. Niiden öiden jälkeen olo on ihan HUIKEA!
Jos unia ei lasketa, niin Poiku on ihan mieletön tyyppi! Hän oppi kääntymään mahalleen kolmekuukautisena, ja on ollut koko ajan todella tarkkaavainen ja iloinen kaveri. Hymy on herkässä ja touhua riittää. Äidin on välillä vaikea pysyä perässä, eikä vähiten huonojen öiden johdosta, mutta yritetään. Parasta on pikku-ukon hymy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti