Kun unikoulu ei toimi

Uni. Se on yksi ihmisen perustarpeista. Miten on mahdollista, että ihminen pystyy selviämään ilman kunnollista unta monta kuukautta? Ihminen pystyy siihen, koska on äiti. Äitit pystyy mihin vaan. Vai miten se meni?

Minä olen tullut siihen pisteeseen, etten tiedä enää pystynkö vaiko enkö. Poiku ei nuku. Ei ole nukkunut sitten sen rotavirus -tehosteen. Olen miettinyt, että kumpi on oikeasti pahempi. Se, että mahdollisesti olisi voinut sairastaa sen rotaviruksen aiheuttaman taudin, vai se, ettei meidän perheessä olla nukuttu viiteen kuukauteen? Se on kuulema viikko tiputuksessa ja sillä siisti. Nyt vääjämättä edessä on sairaalareissu joka tapauksessa. Vaikakkakin hieman eri syystä. Siitä unen puutteesta siis.

Olen lukenut tuhansia artikkeleita siitä, miten vauvalle pidetään unikoulua ja mitä pitäisi tehdä ja niin edelleen. Kaikkihan alkoi reilut kaksi kuukautta sitten, kun Poiku täytti kuusi kuukautta. Se perhanan ripulirokote kun oli aiheuttanut sen, että Poiku kukkui yöt tissillä, heräili syömään parin tunnin välein parhaimmillaan. Huonoimmillaan olisi halunnut tissiä varmaan vartin välein. Päätin siis, että nyt tälle tuli loppu, aloitetaan unikoulu.

Halusin aloittaa unikoulun kevyesti. Aluksi vaan rupesin vähentämään yösyöttöjä. En aina antanut tissiä, kun Poiku huusi. Silittelin sitä ja yritin tassu -menetelmää. Periaatteessa se toimi, yösyötöt vähenivät, mutta heräilyille sillä ei ollut mitään vaikutusta. Unikoulun aloittamisen jälkeen kävi pian niin, että aikaisemmin helposti nukutettavasta vauvasta tuli hyvin vaikeasti nukutettava. Kuvitelkaa sellaista vauvaa, jota saa ensin nukuttaa kaksi tuntia ja kun viimein saa sen kahden tunnin huudon jälkeen nukkumaan, se herää puolen tunnin kuluttua. Kiroilua. Epätoivoa.

Minulle ehdotettiin, että lapseni ei saisi nukkua päivällä niin paljon. Niin. Poiku nukkui kaksi kertaa 30 minuuttia huonoimmillaan. Ja jos oli nukkunut niin vähän, oli unet ihan yhtä lyhyitä. No toinen neuvoja sitten sanoi, että sen pitää nukkua päivällä enemmän. No kun se ei nuku. No nukuta se, kun se herää. Selvä. Onnistuu helposti: Vauva nukahtaa vaunuihin, kun lähden kävelylle. Vauva herää puolen tunnin kuluttua, kun pysähdyn 10 sekunniksi miettimään kumpaan suuntaan lähden. Vauva huutaa 50 minuuttia vaunuissa. Vauva nukahtaa ja nukkuu vielä tunnin. Seuraavat unet. Vauva nukkuu vaunuissa 30 minuuttia. Vauva huutaa puoli tuntia ja palellun. Otan vauvan sisälle. Seuraavana päivänä toistan saman, mutta en jaksa lähteä kävelemään. 30 minuuttia unta, 50 minuuttia huutoa, 45 minuuttia unta ja niin edelleen. Niin tämänkin piti toimia parissa kolmessa päivässä. Kokeilen autoilua. Vauva nukkuu 30 minuuttia, huutaa X minuuttia, on välillä hiljaa, mutta hereillä, nukkuu 10 minuuttia, herää liikennevaloihin..Tämähän oli helppoa. Unohdan senkin neuvon. Oliko vielä jotain?

Niin sitten on tietysti se, että vauva on nälkäinen. Syötä sitä enemmän. No minä syötän. Ei vaikutusta. Anna velliä. Minä annan. Ei mitään vaikutusta. Touhua sen kanssa päivällä - ai enkö ole aiemmin riittävästi touhunnut? Joka päivä sotilaallinen rytmi rauhoittaa. Niin ja älä nukuta tissille missään nimessä. Kokeile erilaisia unikouluja. Jos sillä on korvat kipeät. Jos se on kuitenkin allerginen. No ei ole korvat kipeät, eikä ole allergioita. Minun vauvani ei vaan ole kiinnostunut nukkumisesta. Älä yritä liikaa ja niin, vauva itkee, koska sinä olet hermostunut.

Kaksi kuukautta unikouluja, eikä mainittavaa edistystä. Tassutus todettiin surkeaksi menetelmäksi muutaman viikon kokeilun jälkeen. Jatkan sitä jollain tasolla joka tapauksessa edelleen. Pistäytymismenetelmä, jossa vauvan annetaan huutaa hetki yksin, ja sitten käydään rahoittelemassa, oli suoraan perseestä. Yöllä istuin monta tuntia täällä sohvalla ja laskin minuutteja. Kyllä se ennen pitkää rauhoittuu. Varmasti joo. Huonoimpina öinä nukuin yössä neljä-viisi tuntia kuudessa pätkässä. Jokainen pääsäälaskutaitoinen voi laskea kuinka monta minuuttia yhtäjaksoista unta siinä ehtii saada. Minä roikun pinnasängyn välissä ja pidän "tassua" vauvan päällä. Silitän, otan syliin, pidän sylissä joskus kolme tuntia putkeen, joskus vähemmän. Sitten, kun en enää usko itseeni, otan vauvan kainaloon ja annan sen syödä.

Ainut unikoulu, mitä emme ole koettaneet, on huudatusunikoulu. Tämä siitä syystä, että lapseni on niin vilkas, että heti herätessään se kääntyy ympäri ja alkaa konttailemaan sängyssä. Sitten se nousee pinnoja vasten ja alkaa leikkimään. Poiku ei myöskään osaa nukkua vatsallaan, eikä myöskään kääntyä vatsaltaan takaisin selälleen, jotta nukahtaisi sitten siihen uudelleen. Enkä muutenkaan oikein pidä huudatusunikoulun ajatuksesta. Mielestäni pienen vauvan tarvitsee tietää, että hän on turvassa vanhempien lähellä.

Minä en kuulema ole tarpeeksi tiukka ja annan periksi lapselleni. No varmaan sitten niin. Joka tapauksessa reilun kahden kuukauden päästä siitä, kun rupesin unikouluttamaan lastani, tilanne alkaa näyttää jo hieman valoisammalta. Muutamana edellisenä yönä Poiku on nukkunut alkuillasta putkeen 3-4 tuntia (tiesittehän, että 3kk:n iässä vauva voi nukkua koko yön, 5-6 tuntia yhtäjaksoista unta ja 8kk:n ikäiset vauvat voivat jo nukkua huomattavasti pidempään). Sitten puolen yön aikaan on ollut 30 minuutin - puolentoista tunnin mittainen hereilläolojakso, joka ei ole ollut kokonaan suoraa huutoa. Sitten Poiku on nukkunut tunnin- kolme tuntia. Syötän aina neljän-viiden aikaan. Aamu on ollut hyvä tai huono. On ollut öitä, että Poiku on herännyt vain neljä-viisi kertaa. Minun ei ole enää pakko nukkua aivan jokaisten Pojun päiväunien aikaan.

Näin hyvään tilanteeseen olen päässyt vain sillä keinolla, että lopetin kaiken maailman unikoulut (paitsi en edelleenkään syötä kuin aamuyöllä) ja unikoulutan aivan omilla menetelmillä. Poiku saa nukahtaa tissille illalla, jos sattuu nukahtamaan. Poiku saa nukahtaa tissille myös päivällä, jos niin sattuu käymään. Poiku otetaan pois sängystä, kun se itkee kovasti. Annan sen nukahtaa syliin ja sitten vasta laitan nukkumaan omaan sänkyyn. Olen tehnyt kaiken niin kuin unikoulut kieltävät ja viimein olen päässyt hieman parempaan tilanteeseen. Luulen, että poikani univaikeudet johtuvat siitä, että hän haluaa olla lähellä. Vieressä nukuttaminen ei kuitenkaan auta, vaan päinvastoin herättää lastani useammin, kun hän hikoilee. Pinnasänky on aivan sänkyni vieressä. Päiväunetkin ovat parantuneet, Poiku saattaa nukkua joskus jopa puolitoista tuntia putkeen päivällä. Tätäkin kirjoittaessa Poiku on nukkunut jo tunnin!

Aivotoimintani ei ole edelleenkään palautunut ja olen usein hyvin väsynyt, kun herään. Nyt olen kuitenkin vain väsynyt. Ihan normaalisti. Enää ei päässä humise, eikä tarvitse miettiä, onko elävä vai kuollut. En edelleenkään osaa puhua kokonaisia lauseita tai tehdä ylipäätään mitään, mikä vaatisi vähänkään enempää aivokapasiteetin käyttöä. En myöskään osaa enää kirjoittaa. Silti kirjoitan tätä. Viime yö oli taas vähän huonompi, kuin pari sitä edeltävää yötä, mutta olen hiljaisen toiveikas. Ensi viikolla pyydän neuvolasta lähetettä sairaalan unikouluun. Siihen asti Pojulla on vielä aikaa oppia nukkumaan.